Nikita Boriso-Glebsky loi solistina sävykästä ja hallittua kokonaisuutta. Hänen soittonsa oli tarkkaa ja hallittua, mutta myös ilmaisuvoimaista. Solistin linja pysyi koko ajan kerronnan keskiössä: viulu hallitsi myös paksuimmissa orkesterikerroksissa.

Kantaesityksen shamaanina toimi viulisti Nikita Boriso-Glebsky, jonka soitossa Zinovjev on kertonut kuulevansa linkin Niccolò Paganiniin. Avausosassa Boriso-Glebsky haki viulustaan hieman jouhikon kaltaisia arkaaisia, raakoja, hankaavia ja toisteisia sävyjä sekä karun lasisia huiluääniä. Paganini ei ollut läsnä retostelevan nopeuden, vaan pikemminkin intensiivisyyden ja haltioitumisen muodossa: nousi tunne, kuin piru olisi mennyt solistiin.

Seuraavana vuorossa oli Weinbergin Concertino viululle ja jousiorkesterille op. 42. Ennen sitä kuultiin radiohaastattelu, jossa sooloviulusti Nikita Boriso-Glebsky kertoi kappaleesta ja sen herättämistä tunteista. Erityisesti mieleeni jäi kommentti: "Kuulen Weinbergissä useita eri säveltäjiä."

Toimittaja Janne Koskinen Haaststtelee viulisti Nikita Boriso-Glebskya.